Yksityisopetuksen voima – Emilian matikkatarina

Kun lapsen koulutie ei lähdekään sujumaan ilman haasteita, vanhempien huoli herää. Näin kävi myös Emilialle, jonka tarina on inspiroiva esimerkki siitä, miten oikeanlaisella tuella voidaan rakentaa itseluottamusta ja osaamista – sekä löytää uudenlainen ilo matematiikan parissa.

Emilian tarina vanhempien luvalla.

Alkuvaikeudet – Koulu tarjosi helpotetun kirjan, mutta ei ratkaisua

Jo ensimmäisellä luokalla matematiikka tuntui Emilialle vaikealta. Opettaja tarjosi tukiopetusta, ja vanhemmat auttoivat läksyissä, mutta Emilia ei löytänyt matematiikan punaisesta langasta kiinni. Lopulta koulu antoi Emilialle helpotetun kirjan, jonka tehtävät olivat muuta luokkaa yksinkertaisempia, eikä häneltä enää vaadittu samaa osaamista kuin muilta.

Toisen luokan alkaessa vanhemmat alkoivat pohtia, olisiko Emilia mahdollista auttaa vielä eteenpäin matematiikassa. He kysyivät itseltään: voisiko Emilia oppia ymmärtämään matematiikkaa syvemmin, ja miten häntä voisi tukea? Näin me tapasimme. Vakuutin heille, että voimme yhdessä rakentaa Emilian matemaattisen ajattelun perustan uudelleen, tukea hänen itseluottamustaan ja kasvattaa uskoa omiin kykyihin. Matematiikka voi olla paitsi opettavaista, myös innostavaa!

Pienin askelin suuria harppauksia

Matematiikan taitojen rakentaminen on kuin linnan pystyttämistä – ilman vankkaa perustaa linna ei pysy pystyssä. Aloitimme Emilian kanssa perusteista, ja etenimme aivan alkeista, pelien ja ongelmanratkaisutehtävien avulla. Näiden tehtävien avulla Emilia pääsi tutustumaan matematiikan hauskuuteen ja sai konkreettisen mallin siitä, miten asioita voi ajatella monipuolisesti ja luovasti.

Panostin myös siihen, että Emilia ymmärtää, että kanssani virheiden tekeminen on sallittua ja jopa toivottavaa. Matematiikan oppiminen on täynnä kokeiluja ja erehdyksiä, joista voi oppia. Moni lapsi kehittää monenlaisia keinoja piilottaakseen epävarmuutensa, mikä voi olla stressaavaa. Siksi opettajan ja oppilaan välinen luottamus on avainasemassa. Kun lapsi uskaltaa paljastaa todellisen osaamisen tasonsa, oppiminen helpottuu huomattavasti.

Emilian suurin haaste oli heikko matematiikkaminäkuva – hän uskoi vahvasti, että matematiikka on jotain mahdotonta. Syitä tähän ei tiedetä, mutta vääristyneet uskomukset voidaan aina muuttaa määrätietoisella työllä. Emilian tapauksessa tähän tarvittiin noin vuoden mittainen tukijakso.

Kahden vuoden jälkeen yksi luokan parhaista!

Emilia kävi luonani säännöllisesti kahden vuoden ajan. Lopulta hän pystyi ratkaisemaan haastavia matemaattisia tehtäviä ja hänen osaamisensa oli edellä koulun tasoa. Emilian kehitys oli valtavaa: minäkuva muuttui, osaaminen syveni, ja hänen matematiikan kokeidensa arvosanat nousivat nopeasti.

-Matematiikasta tuli Emilian vahvuus.

Emilia nousi luokkansa parhaiden oppilaiden joukkoon. Hänen tarinansa on vahva esimerkki siitä, miten yksityisopetus voi muuttaa suhtautumisen haastavaan aineeseen ja auttaa löytämään oppimisen ilon sieltä, mistä sitä ei olisi uskonut löytävänsä. Yksityisopetuksen ansiosta Emilia alkoi nauttia matematiikasta ja huomasi, että kovalla työllä voi saavuttaa erinomaisia tuloksia.

Yksityisopetus – Tie itseluottamuksen ja osaamisen rakentamiseen

Emilian tarina osoittaa, kuinka henkilökohtainen ohjaus voi tehdä ihmeitä – ei vain oppimistulosten, vaan myös itseluottamuksen ja rohkeuden osalta.

Yksityisopetuksessa keskitytään juuri niihin asioihin, jotka lapselle tuntuvat haastavilta, ja taitoja rakennetaan omaan tahtiin. Tämä henkilökohtainen lähestymistapa mahdollistaa sen, että lapsi pääsee kokemaan onnistumisen hetkiä juuri omalla tasollaan ja omassa tahdissaan.

Olen täällä auttamassa lastasi löytämään ilon ja onnistumisen matematiikan parissa. Kun opimme nauttimaan siitä, mikä aluksi tuntui vaikealta, opimme samalla nauttimaan oppimisesta.

Jos uskot, että lapsesi voisi hyötyä yksityisopetuksesta, ota rohkeasti yhteyttä. Jokainen voi oppia – omassa tahdissaan ja omalla tavallaan. Yhteydenotto ja konsultointi ei maksa mitään!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *